YHDELLÄ SANALLA

Tättähäärä (5) hyppelee jalkakäytävällä välissämme ja testailee erilaisia kävelytyylejä. Hän heittelee jalkojaan miten sattuu pitäen meitä käsistämme kiinni. Kikattaa niin, että lyyhistyy lopulta hervottomana asvaltille ja saa sanotuksi, että ai kun nauru sattuu mahaan. Ja se nauru tarttuu, pakkautuu sydämen ympärille, saa vedet varttuneen silmiin.

Siinä kävellessämme kaupungilla hän muistaa edellisellä vierailukerralla keksimänsä roolileikin, joka saa meidät – eläkeläispariskunnan – hämmentyneiksi mutta samalla taas naurunpurskahduksiin. Hän katselee meitä ilkikurisesti vuoron perään silmiin.
– Äitii! Isii! Te ootta kivoja!
Hän toistaa sanojaan kirkkaalla ja kuuluvalla äänellään. Katselemme ympärillemme havaitaksemme ihmisten reaktioita ehtoopuolen vanhemmuuteen. Tättähäärä jatkaa puhuttelemistamme.
– Äitii, mennäänkö kotiin kohta? Isii, isii…
– Hei, hys nyt! Jutellaanko jotain muuta nyt, jooko?
– Joo, äiti ja isä!

Tänään on lyhyessä ajassa ehditty jo paljon: askartelua, väritystä, palapelejä, ruokailu ja nyt tämä kaupunkikierros. Ostokeskuksen peuhupaikan penkillä kenkiä jalkoihin laitellessamme meitä lähestyy kolme nuorta hoiva-alan opiskelijaa lehtiöineen ja kynineen.
– Olisiko teillä aikaa vastata kysymykseemme?
On meillä. Heidän kysymyksensä on tarkoitettu minulle, mutta he haluaisivat kuulla myös Tättiksen mielipiteen.

Kysymys ”Mitä on hyvä elämä?” saa minut ensin mietteliääksi. Alan kuitenkin heti mielessäni hahmotella vastausta elämän tasapainosta iloineen suruineen. Tättähäärän ei tarvitse miettiä ja hän ehtii minua ennen.
– Se on rakkaus!


Liikutus. On se sitä. Sitähän se on.

Yhden sanan, täydellisen vastauksen jälkeen viisivuotias tekee itse pari vastavuoroista ja monisanaisempaa kysymystä huolellisesti ehostetuille ja kammatuille opiskelijoille.
– Miks teillä on noi isot ripset? Miks sä laitoit tukat noin?
Hymyä, iloa ja voi hyvä tavaton.

Kuin eläisi hetken eri elämää – niin lähelle iloa ja onnellisuutta pääsee, kun antaa pienen ihmisen viedä. Meillä käy paljon läheisiksi tulleita lapsivieraita (joukkoon mahtuu myös yksi koiralapsi) . Jokainen pieni persoona loistaa ja lämmittää omalla tavallaan. – Ja nyt meillä on vihdoin aikaa lämmitellä siinä loisteessa.

Paluumatkalla Tättähäärä hyppelee, tanssahtelee, hassuttelee välissämme. Eikä tunnu väsyvän ikinä. Kulkee valmiustilassa, aistit avoinna.
Rakastaa elämää.

Mukavaa viikonloppua kaikille!

Leena

P.S. Käyhän tykkäämässä Mitä vielä-blogin Facebook-sivusta, niin pysyt menossa mukana!

Kuvat: Leena ahtela

13+

2 ajatusta aiheesta “YHDELLÄ SANALLA”

Vastaa käyttäjälle Merja Peru vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *