Siinä me askartelemme yhdessä. Näppärä (3) värittää ja minun tehtäväni on leikata valmiit kuvat irti. Saan jatkuvasti hyvää tarkoittavia ohjeita ja kannustusta.
– Mommi, valo tolmia!
Hän keskeyttää hetkeksi oman värityöskentelynsä seuratakseen saksimistani.
– Kyllä tinä otaat! Ei ole vaikeaa, minä neuvon tinua! Valo tolmia!
Mikäs siinä on näperrellessä – taitoihini ja oppimiskykyyni luottavassa, välittävässä ilmapiirissä. On ihanaa, että minulle sentään uskotaan sakset käyttöön. Yksi pienistä ystävistämme, Säihke (4), nimittäin kieltää jyrkästi Varavaaria käyttämästä saksia. Niin suurena hän näkee eläkeläisen alttiuden ajautua onnettomuuteen fiskarsien kanssa. Hänen siskonsa, (Topakka, 6) puolestaan ohjeistaa meitä kävelyretkellä kulkemaan asvaltilla.
– Älä kävele siellä nurmikolla, siellä voi olla koiran kakkaa! Tule pois sieltä!
Tämä pienten huolehtiva asenne on tietysti omaksuttu meiltä aikuisilta. On vaan joskus niin liikuttavaa saada sitä hyvää tarkoittavaa huolenpitoa runsain mitoin takaisin. Siinä he harjoittelevat vuorovaikutus- ja tunnetaitojaan kierrättämällä kuulemiaan sääntöjä ja neuvoja, perustelemalla ohjeita meille, joilta he ovat niitä itse kuulleet. Napakasta äänensävystä huolimatta heistä huokuu toisesta ihmisestä välittäminen. Se on arvokasta.
On tärkeää, että pieni elämäntaitokonsultti toimii turvallisessa ilmapiirissä, ja että hänet otetaan tosissaan. PIeni nauttii siitä tunteesta, että hän on tärkeä ja hyödyllinen jollekin.
Seisomme Tättähäärän (5) kanssa hississä. Hän asettaa sormensa kerroksemme painikkeen kohdalle ja puhuu hyvin painokkaasti pitäen minua koko ajan kiinteässä katsekontaktissa.
-Mä painan tätä nyt, mutta seuraavan kerran ku sä tuut tällä hissillä eikä mua oo mukana, ni paina tästä. Siis tätä. Vitosta. Näin. Näätkö? Muistatko varmasti. Vitosesta vaan painat!
Muistan kyllä. Olen joka kerta muistanut tämän perusteellisesti demonstroidun ohjeen kotiin palatessani ja astuessani hissiin. Ja joka kerta hymyillyt.
Ihanaa viikonloppua kaikille!
