PITKÄSTÄ AIKAA!

Niin ihanan touhukasta on ollut bloggaajan elämä, että kirjoitusloma venyi liiankin pitkäksi. Nyt asiaan tulee muutos!

Aloitan vaikka tästä: On paprika-aika, joten googlailin marinoitujen paprikoiden ohjeita. Niistä sitten sovelsin omaan käyttööni tämän melko yksinkertaisen ja pirteän lisän lautaselle! Mukavan näköisen tarjottavan saa, kun valitsee eri värisiä paprikoita marinoitaviksi.

Marinoidut paahdetut paprikat

6 paprikaa (mahdollisimman kypsiä ja kovakuorisia)

5 rkl oliiviöljyä

2 rkl balsamiviinietikkaa

½ tl suolaa

½ tl mustapippuria myllystä

3 (tai enemmänkin) valkosipulinkynttä

Huuhtele ja puolita paprikat. Poista siemenet ja isoimmat valkeat osat. Asettele ne vierekkäin kupera puoli ylöspäin leivinpaperin päälle uunipellille. Kypsennä 225 asteessa noin 20 minuuttia. Paprikoiden kuoret alkavat kuplia ja muuttuvat mustalaikullisiksi. Jäähdytä hieman ja siirrä ne muovipussiin (sulje tiiviisti) hikoilemaan noin kymmeneksi minuutiksi. Irrota tämän jälkeen paprikoista kuoret. Viipaloi paprikat pienemmiksi.

Marinointiliemi: Kuori ja hienonna valkosipulinkynnet. Sekoita kaikki ainekset ja kaada kuorittujen paprikoiden päälle. Anna maustua vähintään muutaman tunnin ajan. Kääntele suikaleita varovasti välillä, jotta marinadi levittyy tasaisesti.

Mukavaa viikonloppua kaikille! Tavataan ensi viikolla!

Leena

2+

2 ajatusta aiheesta “PITKÄSTÄ AIKAA!”

  1. Täältähän tämä maukas ohje löytyi, kiitos siitä.
    Nyt kun olen “löytänyt” sinun blokisivusi poikkean täällä säännöllisesti, ihania hauskasti kirjotettuja tarinoita ja ajatelmia elämästä.
    Pysyn kuulolla 🤗.

    0

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *