OVI JOULUUN JA OI KUUSIPUU

Pöydälle oli katettu kaikki tarvittava: piparkakkutalon osat, värikkäät makeiset ja sokerikuorrutteet. Somistajat (7 ja 4) aloittivat innokkaina työnsä. Odotin melu- ja minäminä-tason kohoamista, mutta ei: He keskittyivät tehtäväänsä hartaudella, kumpikin omalla tontillaan ja toisiaan ystävällisesti huomioiden. Nuorempi laski tarkasti saamansa hopeanonparellit ja huomatessaan niitä olevan enemmän, hän lahjoitti auliisti vanhemmalle pari käsittelyssä himmennyttä yksilöä.

En voinut kuin ihastuneena katsella heidän työskentelyään. Talon seinä- ja katto-osille syntyi keskittyneellä tyylillä persoonallisia sommitelmia. Yhtään makeista ei syöty kuormasta (työn aikana), sillä tärkeämpää näytti olevan talon ylenpalttinen ulkoasu. No, tietysti ylimääräiset kuorrutteet oli pakko nuolla käsistä.

Oli liikuttavaa huomata, kuinka aikuisen mielestä ehkä huoleton ja sattumanvarainen toteuttaminen oli rakentajan mielestä hyvinkin harkittua; Nuorempi suunnittelija pyysi minua avustamaan oven koristelussa. Sain tehtäväkseni poistaa oven (kuva alla) yläosaan vahingossa osuneen kuorrutepisaran. Kyselin, josko tilalle laitetaan joku makeinen. Vastaus oli tiukka ei. – Ei siihen mitään laiteta! Samalla varmuudella sai kuusipuukin koristeensa.

Lopputulos oli kokonaisuudessaan meidän kaikkien mielestä mahtava. Muutama makeinen siinä nautittiin aikaansannosta ihaillessamme. Ja mikä parasta: Sokeriöveri talo lähti onnellisten uurastajien matkaan.

Ovi ja pihan kuusi

Ihanaa joulun odotusta kaikille!

Leena



21+

4 ajatusta aiheesta “OVI JOULUUN JA OI KUUSIPUU”

  1. Aivan ihanaa kun olette noiden tyttöjen tukihenkilöitä. Ja siitä saa niin paljon itsekin. Meillä mieheni aloitti mieskaverina 20 v sitten ja suhde on säilynyt koko aja. Minustakin tullut läheinen ja nyt nuori mies auliisti myös auttaa meitä ja on kivaa yhdessä.
    Hyvää joulun aikaa !

    0
    1. Leena Ahtela

      Merja, kiitos kommentistasi! Olemmme tosi onnellisia, että saamme olla tämän perheen elämässä mukana. Hyvää jouluaikaa myös sinulle!

      0
  2. Merja Nummelin

    Toi on ihan täydellinen.Mun mielessä alkoi pyöriä satu Hannusta ja Kertusta😍

    0
    1. Leena Ahtela

      Kiitos Merja kommentistasi! Talo oli tosiaankin tekijöidensä mielestä täydellinen. Hyvää jouluaikaa!

      0

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *