HIDASTA KIIRETTÄ

Yhdeksän tunnin uni – rauhallinen sellainen – ja sen takana lähes puoleen yöhän ehtinyt ilta Netflixin seurassa. Herätyskello yöpöydällä on toimeton ja armollinen; ei tarvitse nousta, ei ole kiire. Kertaan siinä eilistä, ajattelen tätä päivää. Sataako ulkona? Sataa – käännän kylkeä ja nukahdan uudelleen.

Verkkainen aamukahvituokio, sanomalehti, johon voi keskittyä ajan kanssa, ajattelua, pohdiskelua, viipyilyä… Sitten päivän vaihtoehtojen priorisointia: kaupungilla asioiminen, leipominen, ompelu, maalaus, kirjoitus, vai ehkä siivoaminen – kaikessa rauhassa, se on se uusi asia. Mahdollisuuksien määrä tuntuu pakahduttavalta!

Jostain se aina hiipii; outo syyllinen tunne tästä olotilasta. Eikö minun pitäisi vielä tehdä jotain ansaitakseni tämän?  Ihmetys siitä, että en olekaan ikävöinyt töihin, enkä olekaan ennustetusti pudonnut tyhjyyteen tai merkityksettömyyteen työurani päätyttyä. Totuttelen näihin tunteisiin, mutta minun on vaikea kuvitella että tästä ”putoaisin” mihinkään.

Jos nyt jostain kummasta syystä yhä syyllistän itseäni ja yritän piilotella tätä arkionnellisuuden tunnetta, saan helposti oikeutusta auvoisaan olotilaani menneiltä vuosikymmeniltäni. Ne sadat ja taas sadat aikaiset aamuherätykset, univelat ja unettomuudet, täydet työpäivät iloineen ja suruineen, joskus puolikuntoisena velvollisuudentuntoisena työpaikalla puurtaminen – tunsinhan olevani korvaamaton. Koskaan ei ollut tarpeeksi aikaa. Innostuksen alla väsymys oli kroonista, ja tuntui että kaikki jäi aina kesken. Mutta tappiin asti täysillä työtä ja suorittamista – tietenkin!

Olen nyt siis tuore eläkeläinen. Voi mitä kaikkia (harmaita) sävyjä tämä toimenkuva sisältääkään. En oikeastaan aiemmin edes juuri ajatellut päätyväni näin tylsän nimikkeen alle. Nyt olen siitä ylpeä ja onnellinen. Ja missä se harmaus on? Onnellisuuteni ei tosin koske taloudellista puolta – se on asian ikävämpi puoli. Koen kuitenkin vahvasti, että en ole etuoikeutettu – olen oikeutettu tähän täyteläiseen lomailuun.

Muistan kuinka yrittäjävuosinani ajelin joskus puolen yön jälkeen kotiin. Aamulla minun pitäisi olla jo toisessa työpaikassa, ja tunsin täydellistä voimattomuutta. Jostain kummasta syystä sain lohdutusta, jos bongasin jostain yksittäisestä kerrostalon ikkunassa valon. Joku muukin siis valvoi näin myöhään. – Nythän tämän uuden eläkeläisrytmini myötä ikkunassamme palava valo voisi olla jollekin yön puurtajalle pieni lohdutus.

Mukavaa viikonloppua!

Leena

14+

2 ajatusta aiheesta “HIDASTA KIIRETTÄ”

  1. Miili Teräsmaa

    Hei Leena!
    Olen saanut paljon iloa Päiväkodin elämää -postauksista ja näistä kirjoituksistasi. Tuntuu kuin olisimme vanhat tutut.
    Kiitos ja “tavataan” taas näissä merkeissä. Mukavaa viikonloppua ja oikein hyvää alkavaa syyskuuta!

    Miili

    0
    1. Leena Ahtela

      Hei Miili! Kiitos palautteestasi ja ihana kuulla, että blogini ovat tuoneet sinulle iloa! Tavataan siis taas näissä merkeissä. Hyvää syksyä sinullekin!

      0

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *